Tarjoamme kulkuneuvoalalle räätälöityjä ratkaisuja äänenvaimennukseen, eristämiseen ja tiivistämiseen – suunnittelusta toteutukseen tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.

Räätälöityjä ratkaisuja vastuullisuus edellä
Kun kulkuneuvovalmistaja suunnittelee ohjaamoa, tarvitaan asiantuntevaa ja ketterää kumppania. ”Me osaamme suunnitella ja toteuttaa ohjaamot niin, että ne ovat miellyttäviä käyttäjille. Äänieristys, tiivistys ja vaimennus ovat ohjaamossa todella tärkeitä”, sanoo NMC Cellfoamin kulkuneuvot-segmentin myyntipäällikkö Antti Filpus. ”Lisäksi pystymme tarjoamaan asiakkaillemme pakkausratkaisuja logistisiin tarpeisiin. Esimerkiksi kun kulkuneuvoja tai osia siirretään paikasta toiseen, suojaaminen on paras tapa ehkäistä tuotteiden vahingoittumista matkalla,” Filpus lisää.
On myös tärkeää, että verhoiltu pinta ei ole vain toimiva, vaan myös visuaalisesti miellyttävä. ”Pinnan ei tarvitse olla vain muovinharmaa, vaan voimme toteuttaa asiakkaan toiveiden mukaisesti, vaikkapa punaisen sisustuksen”, Filpus kertoo.
Suunnitelmallista yhteistyötä
Kulkuneuvoteollisuuden asiakkaina ovat laitevalmistajat muun muassa kaivos-, metsä- varastointi- ja rakennusalalla, mutta joukkoon mahtuu myös puutarha-ajoneuvoja, huvi- ja työveneitä ja vaikkapa moottorikelkkoja. ”Teemme asiakaskohtaisia ratkaisuja ja kokonaisuuksia, joiden kautta luomme lisäarvoa asiakkaille”, Filpus tarkentaa.
NMC Cellfoamin vahvuus on erityisesti suunnitteluosaamisessa. ”Meillä on erittäin suuri suunnittelutiimi, jonka resurssit ja osaaminen ovat asiakkaidemme käytettävissä. Teemme kaikkea prototyypeistä sarjatuotantoon, ja sarjamäärät voivat vaihdella yhdestä kymmeneen tuhanteen”, Filpus kertoo.
Jatkuvalla vuoropuhelulla varmistetaan, että ratkaisut ovat oikeita. ”Haemme samalla myös kustannustehokkuutta. Varmistamme, että valitut materiaalit ja ratkaisut ovat asiakkaalle optimaalisia sekä toimivuudeltaan että kustannuksiltaan. Yhteistyömme on erittäin syvällistä ja perustuu todellisiin kumppanuussuhteisiin asiakkaidemme kanssa”, Filpus painottaa.
Vastuulliset materiaalit
NMC Cellfoamin strateginen ajattelu korostaa vastuullisuutta. Kaikki uudet projektit keskittyvät vastuullisiin materiaaleihin, kuten esimerkiksi kierrätettyihin PET-kuituihin, tekstiilikuituihin ja puukuituihin, joita voidaan käyttää erityisesti äänenvaimennuksessa korvaamaan polyuretaanivaahtoja.
”Vaikka konsernimme tuottaa standardoituja solumuoviratkaisuja, me keskitymme yhtiönä hankkimaan parhaat mahdolliset asiakaskohtaiset materiaalit heidän tarpeisiinsa. Pyrimme myös ottamaan huomioon materiaalien vastuullisuuden jokaisessa projektissa”, Filpus sanoo.
Tulevaisuuden trendit
3D-lämpömuovaus on nyt pinnalla teknologiana. 3D-lämpömuovaus mahdollistaa helpomman ja nopeamman asennustavan ja parantaa materiaalien kierrätettävyyttä, koska se vähentää esimerkiksi liimojen, kalvojen ja paperien käyttöä.
Puukuitu on myös nousemassa materiaalina. ”Se on meillä vielä testivaiheessa, mutta kiinnostusta siihen on”, Filpus kertoo. Puukuitu on pehmeää, antaa periksi ja on huokoista, joten se on erittäin potentiaalinen materiaali äänenvaimennus ratkaisuihin. ”On vain ajan kysymys, milloin se alkaa korvata muita materiaaleja laajemmin.”