YRITYSINFO
Solumuovin parissa jo yli 35 vuotta
Fagerdala Tuotanto Oy perustettiin vuonna 1975. Vuonna 2006, yrityskaupan myötä nimemme muuttui NMC Cellfoam Oy:ksi. Toimipaikkamme sijaitsee Suomen lounaisrannikolla, Laitilassa.
Olemme erikoistuneet polymeeristen muovien jatkojalostamiseen, myyntiin ja markkinointiin.
NMC –konserniin suomessa kuuluu NMC Cellfoam Oy, NMC Termonova Oy sekä vuonna 2010 toteutuneen yrityskaupan myötä Oy Noisetek Ab.
Laitilan tehtaalla työskenteli vuonna 2010 noin 38 ihmistä ja liikevaihtomme oli tuolloin noin 7.2 miljoonaa euroa. Viennin osuus liikevaihdosta oli noin 6 %
Valmistamme pääasiassa tiivisteitä, eristeitä ja pehmusteita teollisuuden ja elinkeinoelämän tarpeisiin. Tuotevalikoimamme on laaja, joka muokkautuu sekä kehittyy jatkuvasti asiakkaan tarpeiden mukaan.
Noudatamme solumuovituotteiden suunnittelussa, valmistuksessa ja myynnissä ISO 9001:2000 laatustandardia, jonka on arvioinut ja sertifioinut BVQI.
AIHEESEEN LIITTYVÄÄ AINEISTOA:
|